Taloushallinnon palveluita uudessa mittaluokassa

talous

Uudenmaan taloushankkeessa rakennetaan uudelle maakunnalle toimivat ja tehokkaat taloushallinnon palvelut. 

Uudenmaan maakunta on kokoluokassaan ainutlaatuinen ja uudenlainen julkishallinnon toimija. Talouden valmistelulle se merkitsee kokonaan uusien rakenteiden ja toimintatapojen toteuttamista 2020-luvun tarpeita ajatellen.


Taloushankkeella neljä projektikokonaisuutta

Uudenmaan taloushanke on jaettu neljään projektikokonaisuuteen:

  • Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (TAHE)
  • Talouden peruspalvelujen tietojärjestelmät
  • Talouden prosessit ja ohjaus
  • Suunnittelu ja analytiikka



Taloushallinnon projektikartta

Taloushallinnon projektikartta

Suurenna kuvaa klikkaamalla.


Valmistelussa kolme päätavoitetta

Uudenmaan taloushankkeen ensisijaisena tavoitteena on varmistaa turvallinen siirtymä uuteen taloushallintoon ja taata palvelutuotannon jatkuvuus.

Samalla kuitenkin hyödynnetään mahdollisuutta rohkeaan uudistumisen. Taloushallinnon asiakkaat tarvitsevat seuraavalla vuosikymmenellä teknologiaa hyödyntäviä ja tehokkaita perusprosesseja, mutta myös tukea johtamiseen ja analysointiin.

Taloushallinnon tavoitteena on tukea maakunnan tuloksellista toimintaa. Se tarkoittaa kykyä tukea maakunnan organisaatiota ja hyödyntää esimerkiksi tiedolla johtamisen välineitä. Taloushallinto tuottaa siis asiakasarvoa.



Taloushallinnon visio

Taloushallinnon visio

Suurenna kuvaa klikkaamalla.


Yhteinen näkemys tavoitetilasta

Valmistelutyössä on keväällä 2018 määritetty uuden maakunnan taloushallinnon tavoitetilaa.

Määrittelyssä luotiin yhteinen näkemys taloushallinnon tavoitteista ja kuvattiin kokonaisuutta selkeyttävää toimintamallia. Lisäksi määritettiin periaatteet, jotka linjaavat taloushallinnon prioriteetteja, resursseja ja projektien toteutusta.