Uutiset


17.12.2018

Järjestöjen kehittäjäryhmä pureutui alueellisen hyvinvointikertomuksen valmisteluun

Järjestöjen kehittäjäryhmä 11.12.2018

Järjestöjen kehittäjäryhmän mielestä Uudenmaan alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman pitää osoittaa selkeästi, millaista tukea kohderyhmät tarvitsevat. Tällöin järjestöt voivat suunnata voimavarojaan niihin toimiin, jotka vaikuttavat aidosti uusmaalaisten hyvinvointiin.

11. joulukuuta kokoontuneen kehittäjäryhmän edustajat nostivat esiin myös indikaattoritiedon tarpeen. Tietoa järjestöt voisivat tuottaa aiempaa enemmän myös omasta toiminnastaan maakunta- ja kuntayhteistyön tueksi. Haasteena on, miten tätä tietoa saadaan koottua laajalta järjestökentältä.

Järjestötoimijoiden näkökulmasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen perustana on järjestöjen elinvoimaisuuden varmistaminen. Konkreettisina keinoina hyvinvoinnin kasvattamiseksi esitettiin muun muassa toimitilojen lisäämistä ja järjestöjen rahoituksen turvaamista.

Kehittäjäryhmän jäsenet huomauttivat, että maakunnalla pitää olla riittävästi työntekijöitä, jotka tuntevat järjestöjen toimintaa ja osaavat tukea järjestöjä.

Alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kuvaa myös järjestöyhteistyötä  

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laatiminen on yksi uuden maakunnan lakisääteisistä tehtävistä. Asiakirja kuvaa maakunnan asukkaiden hyvinvoinnin tasoa sekä sitä, miten maakunta, kunnat ja järjestöt yhteistyössä edistävät asukkaidensa hyvinvointia.

− Alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on kuin kartta, jonka avulla asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden puolesta työtä tekevät tahot kulkevat samaan suuntaan ja pääsevät keskinäiseen vuoropuheluun, projektipäällikkö Taru Syrjänen kuvaili.

» Lue lisää: Uudenmaan alueellisen hyvinvointikertomuksen valmistelu käynnistyi

Hyvinvointikertomus kuvaa myös sitä, millaisia yhteistyön rakenteita maakunnan, kuntien ja järjestöjen välillä on ja miten näitä tulisi edelleen kehittää. Järjestöjen kehittäjäryhmän avulla hyvinvointikertomukseen ja
-suunnitelmaan saadaan mukaan järjestötoimijoille merkitykselliset näkökulmat ja asiat.

Vuoropuhelu ja yhteistyö maakuntavalmistelun ja järjestöjen kesken jatkuu ensi vuonna. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman osalta valmistelussa keskitytään seuraavaksi maakunnan asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden tilannekuvan laatimiseen. Tästä työ etenee indikaattorien ja muun tiedon tarkastelun kautta yhteisten tavoitteiden asettamiseen ja toimenpiteiden määrittelemiseen.

Lisätietoja:

Taru Syrjänen
Projektipäällikkö, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen taru.syrjanen@uusimaa2019.fi
050 547 6299

Katja Syvärinen
Projektipäällikkö, osallisuus ja järjestöyhteistyö katja.syvarinen@uusimaa2019.fi
050 4637 673

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi