Näkökulmia valmistelutyön etenemisestä

julkaisuMuutosblogi tarjoaa muutosjohtajien sekä muiden Uudenmaan valmistelutyöhön osallistuvien päivänpolttavia pohdintoja.

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan!



14.12.2017

BLOGI | Myrskyn merkkejä uuden maakunnan taloudessa

Markus Sovala & Inka Kanerva

rahalipas

Ensimmäisten laskelmien mukaan Uudellamaalla on maakunnan rahoituksessa 350 miljoonan vajaus vuonna 2020. Vaje kasvaa 1,2 miljardiin euroon vuosikymmenen loppuun mennessä.

Uusimaa 2019 -hankkeen budjettijohtaja Markus Syrjäsen laskelmat viittaavat siihen, että Uudenmaan maakunta aloittaa varsin haastavassa taloudellisessa tilanteessa.

Syntyvän uuden maakunnan budjettivalmistelut ovat vasta käynnistyneet ja laskelmat ovat tässä vaiheessa alustavia. Peliä ei ole vielä menetetty, päinvastoin: nyt on todettu haasteiden mittakaava ja seuraavaksi tarkennetaan lukuja ja ryhdytään hakemaan ratkaisuja ongelmiin.

Taloushuoliin voidaan vastata periaatteessa kahdella eri tavalla: rajoittamalla menoja tai hankkimalla lisää rahoitusta. Jos maakunnat eivät saa verotusoikeutta ja aitoa mahdollisuutta vaikuttaa alueen palvelutasoon, tulee valtionosuusjärjestelmän korjaamisesta maakunnan edunvalvonnan ykköskysymys.

Uudellemaalle syntymässä pysyvä rahoitusvaje?

Suurin taloudellinen haaste on maakuntien rahoitukseen rakennettu kolmen miljardin euron leikkuri. Koska Uusimaa on noin kolmannes Suomesta, meihin kohdistuva paine kasvaa noin miljardiin euroon vuoteen 2029 mennessä. Tämä on valtava summa, kun otetaan huomioon maakunnan vuosibudjetin koko: 6–7 miljardia euroa.

Maakuntien rahoitusjärjestelmä ei huomioi Uudenmaan muuta maata korkeampaa kustannustasoa, eikä esimerkiksi kata HUSin piirissä olevan laajan lääketieteellisen tutkimustoiminnan rahoitusta.

Järjestelmä myös rankaisee väestökasvusta: vuoden 2020 valtionosuus jää vuoden 2019 tasolle, joten yhden vuoden muutos maakunnan väkiluvussa jää huomioimatta pysyvästi. Muuttovoittomaakunnat kärsivät tästä laskentatavasta, Uusimaa erityisesti. Muuttotappioalueet hyötyvät.

Erikoissairaanhoidon kustannuskehitys HUS-alueella on ollut huomattavasti hitaampaa kuin muissa yliopistosairaanhoitopiireissä tai muissa sairaanhoitopiireissä keskimäärin. Uudellamaalla on jo kannettu vastuuta.

Ylipäätään on kysyttävä, onko oikein saati realistista, että Suomelle nyt arvioidusta kahdeksan miljardin euron kestävyysvajeesta miljardi jää Uudenmaan maakunnan hoidettavaksi. Asiaan palataan vuosien 2019, 2023 ja 2027 eduskuntavaaleissa.

Maakuntauudistuksen seurauksena kustannukset kasvavat

Asiakasmaksuissa on kuntakohtaisia eroja. Yhtenäistettäessä maksuja maakuntatasolla on päättäjillä kiusaus alentaa korkeampia maksuja, ei nostaa pienimpiä. Samaan tapaan on kuntien välisiä palvelutasoeroja poistettaessa houkuttelevampaa nostaa palvelutasoa yhtäällä kuin laskea toisaalla. Lisäksi on olemassa paine yhtenäistää maakunnan erilaiset palkkausjärjestelmät yhdeksi yhtenäiseksi järjestelmäksi. Yleisesti tiedetään, että tällaisissa muutoksissa henkilöstökulut kasvavat.

Uuden organisaation aloittamiseen liittyy paljon ICT- ja muita aloituskustannuksia. Valtio rahoittaa nämä kustannukset vuoden 2019 loppuun, mutta sitten ne jäävät maakunnan vastuulle.

Julkisen talouden kokonaistilanne on toki väestön ikääntymisen vuoksi sellainen, että kustannusten kasvusta ei päästäisi millään sote-mallilla.

Valinnanvapaus aiheuttaa lisäkustannuksia

Budjettijohtaja Syrjänen arvioi valinnanvapauslainsäädännön tuomien lisäkustannusten olevan Uudellamaalla noin 70 miljoonaa euroa. Synkempiinkin skenaarioihin täytyy ehkä varautua.

Nämä kustannukset syntyvät lisääntyvän tarjonnan aiheuttamasta palvelutuotannon kasvusta ja päällekkäisestä tuotannosta. Palveluiden käyttöä rajoitetaan nyt jonomekanismilla. Jos pääsy palveluiden piiriin paranee, kustannukset tietysti kasvavat. Erityisesti suun terveydenhuollon tuominen koko väestön saataville julkisrahoitteisena valinnanvapauspalveluna nostaa maakunnan kustannuksia.

Kun asiakkaat siirtyvät yksityisten tuottajien asiakkaiksi maakunnan rahoituksella, jää markkinoille päällekkäistä tuotantoa. Jos siirtymä on yllättävän laaja ja nopea, maakunnalle jää käyttämättömiä tiloja ja tarpeetonta henkilökuntaa koska niin sanottu luontainen poistuma ei ehdi reagoida asiakkaiden lähtöön.

Uudenmaan liiton ja kuntien valinnanvapauslausunnossa on vaadittu maakunnille mahdollisuuksia säätää markkinoiden avautumisvauhti sellaiseksi, että tuplakustannuksia ei aiheutuisi. Tältä osin ratkaisut ovat maan hallituksen käsissä.

Menojen kasvun hillitseminen on mahdollista

Budjettijohtaja Syrjäsen muistiossa käydään läpi mahdollisuuksia rakenteellisiin säästöihin palvelutuotannossa. Niissä onnistuminen edellyttää, että suunnittelu aloitetaan heti ja kustannushillintä rakennetaan osaksi sitä. Osana maakunnan järjestäjä- ja liikelaitosvalmisteluja käydään läpi palveluketjuja ja -verkkoja sekä etsitään tehostamismahdollisuuksia. Tämä koskee niin sosiaali- ja terveyspalveluja kuin pelastustointakin.

Ennaltaehkäisevät toimet, laitoshoidon välttäminen ja ICT:n avulla jouhevoitetut palvelupolut ovat keskeisiä etenemissuuntia. Tehokas tilahallinto ja keskitetyt hankinnat auttavat tässä. Yksityisiin tuottajiin turvataan silloin, kun se on taloudellisesti edullista ja toiminnallisesti perusteltua.

Jos onnistumme rakentamaan maakuntaan vahvan järjestäjätoiminnon, niin sote- kuin pelastustoimeen, uskomme, että sitä kautta voidaan digitalisaatiota ja muita teknologian ja suurtuotannon etuja hyödyntää nykyistä paremmin pitkällä aikavälillä.

Pitkävaikutteisten keinojen rinnalla voidaan joutua harkitsemaan nopeavaikutteisia keinoja kuten rekrytointien ja investointien rajoittamista. Ne aiheuttavat aivan varmasti toiminnallisia ongelmia ja voivat näkyä palvelutasossa. Valtion vastaavista leikkausohjelmista tiedetään, että niiden vaikutukset eivät ole pysyviä; ainakin osa patoutuneesta menopaineesta purkautuu heti kun kontrollia hellitetään.

Palveluprosesseja kehitetään jo nyt tehokkaammiksi yhdessä palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta vastaavien kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Maakuntaan siirtyvien 60 000 työntekijän osaaminen ja motivaatio tarvitaan, kun palvelujen järjestäminen siirtyy maakunnalle tammikuussa 2020. Heidän mahdollisuudestaan osallistua yhteiseen kehittämistyöhön päättävät siihen asti heidän nykyiset työnantajansa – kunnat ja kuntayhtymät. Jos uudistuksen taloudellinen pohja ei ole uskottava, tämä haittaa kuntien ja niiden asiantuntijoiden halukkuutta osallistua hankkeeseen. Mahdoton taloustavoite lamaannuttaa ja synnyttää kyynisyyttä, realistisempi tavoite loisi uskoa.

Säästöpainetta siirtyy myös yksityisille toimijoille

Koska Uudenmaan on hillittävä menojen kasvua yhden miljardin edestä vuoteen 2029 mennessä, se edellyttää maakunnan laskennallisten kustannusten kasvun hillitsemistä 1,5 prosentilla vuodessa.

Haaste on melkoinen. Tilanteen kriisiytymisen voi estää vain tuotannon kustannuksia nopeammin kasvava tuottavuus eli se, että samoilla resursseilla saadaan aiempaa enemmän aikaan.

Jotta koko säästöpaine ei kohdistu maakunnan vastuulle jääviin palveluihin, yksityisille tuottajille maakunnan varoista maksettavia kapitaatio- ja asiakassetelikorvauksia on myös laskettava reaalisesti ainakin 1,5 prosentilla vuodessa – yhtä paljon kuin rahoituspohja supistuu. Mikäli valinnanvapauden aiheuttamat lisäkustannukset maakunnalle ovat suuret, leikkurin täytyy olla tätäkin voimakkaampi, ehkä kaksi prosenttia vuodessa.

Mikäli inflaatio 2020-luvulla olisi kahden prosentin luokkaa, pidettäisiin yksityisten tuottajien kapitaatiokorvaus asiakasta kohden koko 2020-luvun samana. Siis vaikka tuotantokustannukset kasvaisivat, ei yrityksen maakunnalta verovaroista saama korvaus nousisi. Tämä olisi kova haaste yksityisille toimijoille. Toiminnan kannattavuus saattaisi jäädä toivottua alhaisemmaksi, ainakin jos palvelutasosta ei tingittäisi.

Maakunnalle verotusoikeus

Sanomattakin on selvää, että edellä kuvattu ristipaine tulee olemaan yksi lähivuoisen eduskuntavaalien pääteemoista. Näissä vaaleissa selviää, pidetäänkö Sipilän hallituksen päättämistä leikkauksista kiinni.

Kansanedustajien kannattaisi jakaa päätöksenteon tuskaa maakuntavaltuustolle ja antaa tälle verotusoikeus. Vielä parempi olisi, jos voisimme maakunnassa itse päättää palveluiden tasosta.

Jos maakunta ei saa verotusoikeutta, maakuntavaltuuston yhdeksi päätehtäväksi jää valita karvalakkilähetystö, joka pyytää valtiolta lisää rahaa palvelujen järjestämiseen. Tällöin valtion rooliksi jäisi antaa periksi, sillä lainsäädäntö, perustuslakia myöden, turvaa asukkaille riittävät palvelut.

Vastuullinen päätöksenteko vaatii aitoa valtaa. Verotusoikeuden tuomia kannustinvaikutuksia ei pitäisi mitätöidä tasaamalla verotuloja voimakkaasti maakuntien kesken. Suomessa pitäisi vihdoin hyväksyä, että palvelutaso ei voi olla kaikissa kunnissa eikä maakunnissa samanlainen. Jos tähän ei olla valmiita, on maakuntien sijasta parempi perustaa valtiollinen sote-virasto ja sille aluekonttorit.

> Markus Syrjänen: Uudenmaan talouden riskianalyysin tilanne (pdf)


Markus Sovala. Kuva Laura SaukkonenMarkus Sovala
Muutosjohtaja
@MarkusSovala



Inka KanervaInka Kanerva
Viestintäjohtaja
@InkaKanerva


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi