Uutiset


12.10.2017

Ministerit tyytyväisinä: Uudenmaan valmistelussa otettu ripeitä askelia eteenpäin

Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen ministerivierailulla

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon maakuntakierros pysähtyi tiistaina 10. lokakuuta Uudellamaalla. Ministerit kiittivät Uudenmaan valmistelijoita ripeästä etenemisestä ja vaikuttamisesta valinnanvapauslakiesityksen valmisteluun.

Saarikon mukaan Uusimaa on ollut erityisen aktiivinen vaikuttaja valinnanvapauteen liittyvän taloudellisen kestävyyden ja sopeuttamisen saroilla. Hallitus on kuunnellut Uudenmaan muutosjohtajien vaatimusta turvallisen siirtymän takaamisesta ja työ näkyy osittain lakiesityksen uudessa versiossa.

Kesällä saatu lisäaika antaa mahdollisuuden yksityiskohtaisempaan valmisteluun, mutta toisaalta se voi lisätä epävarmuutta. Ministeri Vehviläinen kuitenkin uskoi Uudenmaan uudistuksen olevan sitä kokoluokkaa, että lisäaika on Uudellemaalle lähinnä eduksi.

– Kyseessä on valtava uudistus, jossa on paljon yksityiskohtia. Korostan, että uudistus nähdään kokonaisuutena ja sellaisena hallitus vie sitä eteenpäin, Vehviläinen kertoi ja palautti mieliin sote- ja maakuntauudistuksen ison kuvan.

Ministerit olivat tyytyväisiä myös Uudellamaalla vallitsevaan asenteeseen: on helppoa työskennellä sellaisen maakunnan kanssa, joka katsoo tulevaan, eikä keskity vain valittamaan tilanteesta.

Markus Sovala puhumassa ministerivierailulla
Markus Sovala esitteli viisi viestiä ministeriöille.

Maakunnasta viisi viestiä ministeriöille

Uusmaalaisten valmistelijoiden yleisviesti ministeriöille oli, että maakuntien käsiä ei saa liiaksi sitoa uudistuksen toteuttamisessa. Hallituksen ja Uudenmaan yhteistyö on nyt ottanut askelia hyvään suuntaan ja samalla tiellä halutaan jatkaa.

Muutosjohtaja Markus Sovala tiivisti omassa puheenvuorossaan Uudenmaan viisi viestiä ministeriöille. Sovalan mukaan tärkeintä on valinnanvapauden toteuttaminen vaiheittain turvallisen siirtymän takaamiseksi.

Erilaiset sote-kehittämishankkeet tulee toteuttaa maakuntavalmistelun sateenvarjon alla. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi erilaiset pilotoinnit on fiksuinta toteuttaa osana maakuntavalmistelua.

Sovalan toisti ministereille Uudenmaan muutosjohtajien näkemyksen siitä, että väliaikaiselle toimielimelle ei ole tarvetta, sillä jatkossakin uudistusta voidaan viedä eteenpäin maakuntahallituksen johdolla. Tilaisuudessa mukana ollut alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti kommentoi ajatusta toteamalla, että tärkeintä ei ole organisaation rakenne, vaan aikataulutettu suunnitelma uudistuksen läpiviennistä.

Muutosjohtajan mukaan hyvä henkilöstöpolitiikka on strateginen voimavara, joka mahdollistaa uudistuksen etenemisen. Avoimen valmistelun linja vahvistuu ensi talven aikana viestinnässä henkilöstölle.

Sovala esitti kuulijoille huolensa kasvupalvelukeskustelusta. Nyt tarpeena on kirkastaa, että Uudenmaan erillisratkaisussa on kyse TE-keskuksesta ja suoraan siihen liittyvistä työvoima- ja maahanmuuttopalveluista. Kunnat eivät siis menetä kasvupalveluitaan, vaan maakunnalle siirtyy aiemmin valtiolle kuuluneita toimintoja.

Toimeenpanossa olennaista kuntien ja maakunnan yhteistyö

Myös alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti yhtyi ministereiden kiitoksiin Uudenmaan tekemästä työstä. Pöysti totesi, että Uusimaa on ollut aktiivinen myös toimeenpanossa ja digipalveluiden kehittämisessä.

Pöystin mukaan tärkeintä on nyt rakentaa kuntien ja maakunnan välistä toimivaa yhteistyötä. Myös kärkihankkeet on pidettävä tiivisti mukana uuden maakunnan rakentamisessa, alivaltiosihteerin viesti kuului.

Monia maakuntia huolestuttava kiinteistökysymys ei ole Pöystin mukaan Uudellamaalla merkittävä taloudellinen riski. Hänen näkemyksensä mukaan Uudellamaalla kiinteistöt ja tontit saa helpommin jalostettua uuteen käyttöön kuin muualla Suomessa.

> Ministerivierailun esitykset alueuudistus.fi-sivustolla

Lisätietoja:

Markus Sovala
Muutosjohtaja
040 664 6091


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi